Illustrasjonsfoto: Grasmo, Johan Oskar Andreas/inngår i samlingen til Finnmark fylkesbibliotek.
Porsankilainen Kari Greiner oon alkanu kokkomhaan histooriaa manalaiset ja sen semmoiset ympäri. Ensistä hänelä oon yhđen muisteluksen merifrouvasta mikä hän kuuli ko oli lapsi.
Ennen oli Porsangivuonossa kallaa vaikka mistä sortista, ja lapset kans pyyđethiin. Muorlä oli paljon muisteluksii siitä aijasta, ja monta niistä olthiin kyllä pölättävä, niinko tämä.
Kerran ko muori oli merela sisaren kans kalakeitto noutamassa hän pölästyi kovasti. Het olthiin onkimassa hyvässä kalapaikassa ko sisar huusi: Katto merifrouva tuola! Ja ko hän pyörsi ympäri, hän näki haamun saarila jolla oli frouvan yläruumis, ja kaallanpyrstö. Se istoi fiervassa käđet sylissä.
Äiti oli muistelu ette merifrouva varoittaa meitä ette tullee huono sää. Ja samassa alkoi satamhaan ja tuulemhaan ja paroi isonethiin merela. Se tuli hoppu lähtet kothiin. Onneksi olima likelä rannan. Venheessä oli nelje airo, ja niilä met molemat souđima venheen ranthaan niin noppesti ko jaksaima. Niin met pärjäisimmä hengen.
