Luolaelämää 71 graadii pohjaista pittuutta

Piirustus: Wilfred Hildonen

 

Heisi toimi painovoimala ja parhaiten alaskäsin.

 

Teksti: Maureen Bjerkan Olsen ja Arne Hauge
Kainuksi kääntäny: Eira Söderholm
Piirustus: Wilfred Hildonen

 

Ko talvi oikhein pani lunta, se pyörälastaaja tuli humppas paikale. Se korjas lunta Vookin monilta sivukađuilta, valtavii määrii lunta minkä se pani välitaltheen Larsjordhaan. Läjä tyhä kasus ette kasus. Pääläjä suunile siinä missä Øvergata kohtas Storgatan.

Silloin met kläpit kyllä klappasimma kässii ja olima iloiset. Meiđän etheen lapettu läjä oli ko iso hammas, ja sen kansa oli oikhein soma tierata. Lumiläjä päivä päivän pörhään kasus ja muistutti valkkeeta kaissaa, niin, se oli ko käsky toimheen. Nimittäin aloittaat operasuunin lumiluola. Met rukatimma ottamhaan lappiin ja tyyräimen ja tehimä niin monta luolaa ko jaksoima. Pienii talvihyypeliitä missä oli halpa laikko, oma heisi ja sisälä kläppivirta.

Heisi toimi painovoimala ja parhaiten alaskäsin. Jos seisoi läjän päälä ja hyppäs alas valkkeesseen vulkkaanhiin, liukupaanhaan läjän sisässä, se kesti muutaman sekunin ette tuli sylkäistyksi ulos alhaala. Liukkuissa sai luolakerta toisen pörästä joka kantista kuula epäselvää muminaa, net olthiin muut luola-asukkhaat jokka puhelthiin keskenhään. Muutamisti met tehimä heisireikhään haarakangii, net tulthiin ulos korkkeemalta niin ette ulos tullessa pääsi puttoomhaan vaphaasti meetterin eli kolme.

Les den norske versjonen: Huleboerliv på 71 grader nord

Isomilla kläpiilä oli ensioikheus verekshiin lumiläjhiin. Het kaivethiin korkkeela läjän päälä, mutta met pienemät kläpit jouđuima kaivamhaan ensilappiiliset alhaala maan tasala. Meilä oli omat luolat missä joima punaista saftii eli kakaaota, mutustelima Per-keksui eli Marie-keksui eli joululeipomuksiitten loppui. Eli appelsiinii mihin oli tukittu sokkeripalan sishään, jos meilä oli lykky myötä ja saima semmoissii etelänherskui. Meilä oli plakkarilamppu. Minun oli valkkee metalista ja siinä punaissii plastikkihervoi, eli sitte mie lainasin mamman lampun. Se oli sinapinkeltainen, ja siinä oli selkäkuurto minkä saattoi vettäät ulos niin ette se seisoi itte ja antoi näkköö.

Maantasala olleeviitten lumiluoliin ovenreijät piti laittaat kaaren malliset. Net olthiin kaikkiin kaunhiimat. Ja ahthaimat. Se oli siihen laihiin ette ko teki soukkasen oven ja aukon niin pienen ko mahđolinen, se se tuli vaikkee isoile kläpiile tukkiit sishään. Sillä säästyimä kuttumatttomista vierhaista ja pahemansorttisilta järjestysrikkomisilta.

Sillä ko asuin Larsjordassa likelä verestä lumiläjjää, se se sattui ette mie olin ensimäinen pikkukläppi joka pääsi kaivamhaan. Siinä oli hoppu tehđä asuttavan luolan mitä kehtas näyttäät kläpiile jokka iltäpäivälä riuđuthiin kylästelemhään. Seppoladalenista ja muuvalta. Laattii piti olla tasainen, luola nokko iso. Siihen piti mahtuut paljon pikkuihmistä, ushein sielä oli niin paljon väkkee ette usheempi jalkapari pisti ulos. Ko tyhä pää oli sisäpuolela, se oli myötä joukossa, se oli reekelinnä pikkukläpiilä.

Se sattui ette muutama ystävä tuli mulle avuksi. Hiljemin mamma tuli pikavisitile. Se oli kyllä nähny meiđät köökin klasista kunka met hommailimma tiimoittain ja kaivoima. Mammala oli pikku laukku, siinä oli punaiset skottiruuđut. Ensin tuli laukku, sitte nävythiin mamman vaaleet kiharat ko se kumartui ja kattoi sishään. Sanoi ette meilä oli oikhein fiini luola, ja sitten lumi tyhä kratisi ko se jo nousi ja meni.

Laukussa oli kaksi plastikkikruussii ja minun termos, semmoinen pieni missä oli smurfiklisterimerkki päälä. Ja puoli pakkii Per-keksui ja kolme kynttilän nyssää. Yksi niistä oli paksu ja keltainen mikä oli jääny päässiäisistä, ja muut kaksi olthiin ohukaiset ja punaiset, net olthiin jäänheet jouluista. Ja vielä tulitikkuaski missä oli musta silhuettikuva vanhaasta kukkakaalipötäjästä jonku kukkuran reunala. Askin päälä aurinko oli laskemassa merheen, Larsjordassa oli fepruaarikuun alku, päivän sininen tiima, eikä aurinkkoo ollu näkyny jälkhiin menheen vuođen novemperikuun. Sen tulitikkuaskin, mamma sanoi ennen ko lähti, häyđythiin luola-asukkhaat ottaat myötä kothiin päätalhoon sitte ko alethiin palelttuut ja kylläänythiin tieraamasta.

Sitte met koristimma luolan ulkopuolen lumipalloin kansa. Tehima kansa ymmyräisen lumipallolyhđyn minkä keskele met panima sen keltaisen kynttilän. Liekki niijaili ja koitteli pyssyyt tiukassa jivaktissa vaikka se vaikkee oliki. Luolan sisälä met sytytimmä palamhaan punaiset kynttilät.

Yhđessä kohđassa mie olin osanu lappiin kaffala katthoon ja tehny vahingossa kattolunkan. Met näjimä mustan taivhaan ja kaksi tähtee, hiljemin met näjimä reijän läpi taivhaanvalkkeet ja niitten kylmän, paaroileevan tansin. Pörästä, ko met lepäsimmä luolan pykkäämisestä ja söimä keksui ja joima jotaki lämmintä, se met kuulima jotaki ulkkoo.

Ensin likenevvää kiljunttaa, sitte tuli äkkii hiljaisuus mitä seuras vaimee viskuttelu. Met ymmärsimmä ette net olthiin muut pikkukläpit, net olthiin hoksanheet meiđän lumiluolan, siinä ko oli näkö sekä ulkona ette sisälä, ja vielä loisti näkö kattoreijästäki.

(Tarina jatkuu ensi kerralla…)