Seija Haarala. (Kuva: Arne Hauge)

 

Vakituisesti tai väliaikaisesti ulkomailla asuvat suomalaiset voivat äänestää kevään 2019 eduskuntavaaleissa ensimmäisen kerran joko kirjeitse tai Suomen edustustoissa ja konsulaateissa.

 

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

 

Vaalilain muutos tuli voimaan marraskuussa. Kirjeäänestystä voidaan käyttää ensimmäistä kertaa vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Kirjeäänestystä varten on tilattava Suomen oikeusministeriöstä kirjeäänestysmateriaali, jossa on myös tarkemmat ohjeet. Materiaali tilataan erityisestä tilauspalvelusta, joka avataan 14. tammikuuta 2019.
Kirjeäänestys koskee vain ulkomailla asuvia. Kirjeääntä ei myöskään voi postittaa Suomesta.

Kaksi todistajaa

Kirjeäänestämiseen tarvitaan kaksi täysi-ikäistä todistajaa. Kirjeäänet postitettava siten että ne ovat perillä 12. huhtikuuta. Äänestäjä on itse vastuussa siitä että kirje ehtii perille ajoissa.

Jos olet huolehtinut siitä, että osoitteesi on Suomen väestötietojärjestelmässä 51 päivää ennen vaaleja, saat ilmoituskortin äänioikeudesta postitse. Voit äänestää myös ilman ilmoituskorttia, mutta ilmoituskorttia käyttäen se on helpompaa, sillä ilmoituskorttiin on merkitty sen keskusvaalilautakunnan osoite, minne lähetät kirjeäänesi.

Eduskuntavaalit 2019

Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntaina 14. huhtikuuta. Ennakkoäänestys ulkomailla on 3. – 6. huhtikuuta – ja kirjeäänet pitää siis lähettää niin, että ne ovat perillä oikeassa keskusvaalilautakunnassa 12. huhtikuuta.

www.vaalit.fi

Oikeusministeriöllä on vaalisivut vaalit.fi mistä saa jatkuvasti päivitettyä tietoa vaaleista ja mm. ohjeita äänestäjälle, olipa hän sitten kirjeäänestäjä tai ennakkoäänestäjä. Sinne tulee ajallaan myös lista ennakkoäänestyspaikoista ulkomailla ja tietoa ehdokkaista. Siellä on kaikenlaista yleistietoa vaaleista, äänestämisestä ja puolueista sekä tulospalvelu ja tilastoja.

Ulkomaan äänestyspaikat vahvistetaan pian

Ulkomaan ennakkoäänestyspaikoista tehdään asetus joulukuun aikana.

– Suurlähetystö on suosittanut, että Norjassa on samat ennakkoäänestyspaikat kuin edellisissä vaaleissa, paitsi ei Haldenissa missä vaaleja ei voida tällä kertaa järjestää, konsuli Seija Haarala Suomen suurlähetyöstöstä Oslosta kertoo.

– Miten paljon arvelette kirjeäänestyksen nostavan norjansuomalaisten äänestysvilkkautta?

– Sitä on vaikea sanoa. Kun kirjeäänestys tuli mahdolliseksi ulkoruotsalaisille monta vuotta sitten, äänestäjiä oli ensin paljon enemmän kuin ennen, mutta se on myöhemmin tasaantunut. Kirjeäänestys edellyttää joka tapauksessa äänestäjän omaa aktiivisuutta, kun pitää tilata materiaali ja hankkia todistajat, Haarala toteaa.