Fortelling om førstelektoren i kvensk sin første reise til Nord-Norge år 1993

En langt yngre Mikko foran Innvandrermonumentet i Vadsø. (Foto: Familiealbum)

 

Tar du utfordringen og leser denne saken på kvensk? Her byr vi nemlig på minnerik advents-lektyre fra en ekspert som til daglig jobber med språket.

 

Av Mikko K. Heikkilä, Norjan arktisen universiteetin kväänin ja suomen ensilektori ja faakinjohtaja sekä Tampereen yliopiston dosentti

 

Ettersom hver kvenskspråklige tekst utvider den kvenske tekstkorpusen, vil jeg, studieprogramleder for kvensk og finsk ved UiT Norges arktiske universitet, fortelle om en bilreise som jeg som barn år 1993 gjorde med min familie fra Finland til Nord-Norge og tilbake. Velkommen med til en minnereise med bilder og sangsitater.

Fortelling om førstelektoren i kvensk sin første reise til Nord-Norge år 1993. • Muistelus kväänin ensilektorin ensimäisestä Ruijan reisusta vuona 1993.

Koska jokhainen kvääniksi kirjotettu teksti lissää kvääninkielistä tekstimassaa, miepä vähän muistelen piilimatkaa, jonka mie lapsena tehin likisukulaisteni kansa Rovaniemeltä Suomen Lapin kautta Pohjais-Norjan Itä-Ruijhaan ja takasi. Tervettulemaa myötä muistelumatkale kuvviin ja lauluin kans.

Elethiin elokuuta 1993 (= tuhatyhđeksänsattaayhđeksänkymmentäkolme) aijanlaskun alvun jälkhiin. Kotimaani Suomi ei ollu vielä liittyny Euroopan unionhiin eikä Ruija ollu vielä kaikunu, ei ainakhaan kvääniksi. Kväänin kieltäkhään ei vielä ollu, olit suomen kveenimurtheet eli dialektit. Enpä silloin arvanu, ette yli kolmekymmentä vuotta jälemin mie olisin kääntäny kvääniksi muun myötä Norjan kansalislaulun Ja vi elsker nimelä Oikhein paljon rakastamma ja ette Ruijanmaassa eli taivhaanvalkkeitten maassa olis minun antama kvääninkielinen nimi: Taivhaanvalkkeitten tähtitorni (Nordlysobservatoriet) Alattion kunnassa. (Ja peri-itämerensuomalainen kunta sen minusta häytyy ollaki eikä mikhään norjalaistettu kom(m)uuni. Onneksi Yykeä kans on kunta, samoten Omasvuono.)

Varhemin samana suvena 1993 mie olin käyny Etelä-Ruottissa ja Tanskassa. Pohjais-Suomessa ”Kemi, Tornio, Ounas, Oulu ja Ii” olit minule tutut jo vanhaastansa, niinko myös Ruottin Ylitornion (Övertorneå) Kuivakangas, jossa met ushein kävimä meänkieli-nimen keksinheen miehen vaimon lapsuuđenkođissa. Krapilaissii sukujuurii omanu isoäitini jatkoi Haapiksella eli Haaparannala käyneistä nauttinheen äitinsä Ruotti-innostusta.

Piilimatkamme alkoi Rovaniemeltä meiđän harmajalla Talbotilla, joka oli tehty Suomessa samana vuona ko mieki, joka olin jo ennen Pyssyjoven (Børselv) kvääniyhđistystä. Rovaniemeltä met ajoimma ensin heleposti Sodankylhän, murthen mukkaisesti. Sodankylässä kävimä oikhein vanhaassa ja pimmeessä puukirkossa. Se rakenethiin jo 1600- (= tuhatkuusisattaa)luvun lopula. Mie muuten tykkään, ette nimi Sodankylä häätyis muuttaat takasi Sovankyläksi, koska nimessä ei ole sottaa. Sodankylän vanhaa kirkko rakenethiin suunilheen samhaan aikhaan, jolloin Kemin Lapin laajan seurakunnan kirkkoherrana oli ”lannan ja lapin” kauhu Gabriel Tuderus ja jolloin koko Tornion ja Kemin Lapin lapinvoutina toimi Pajalan Köngäsen pruukin (Kengis bruk) rakenuttaja ja minun tyskäläinen esi-isä Arendt Grape. Molemista herroista muistelhaan vanhoissa pohjaisissa runolauluissa eli virsissä: Keksin laulussa laulethaan, ette tulva ”Saksan saaresta eroitti”, Kainuunkylässä (”Kvenlandsby”) tietenki. Tuderus oli kans runonkerrääjä. Hiljemin Köngäsen pruukissa asui kans itte Lars Levi Laestadius.

Sodankylästä ajoima Saariseljäle, jossa olima yön hotellissa. Seuraavana aamuna jatkoima matkaa pohjaisheen ja saavuima ensin Inarhiin ja sitten Utsjovele. Inarissa emmä käynheet venheelä Ukonkivelä, sillä ”Ukko taatto taivahinen” piti pilvet taivahalla. (Aikuisena mie kyllä vasiten kävin venheelä Ukonkivelä. Silloin päivä paistoi somasti.) Koska Tenojoven (Tanaelva) ylittävvää siltaa ei ollu vielä avattu, ylitimmä valtakunnanrajan Nuorgamissa. Ruijassakhaan ei aurinko paistanu. Sää oli koko aijan enemän tahi vähemän pilvinen. Sitä runolauluin ”Rutjan kovaa koskea” mie en sillä matkala nähny, vain lamphaita tien vieressä, mutta kyllä niitä kovvii koskii Ruijassa oon, sen mie nyt tiiän.

Sitten saavuima Varenkinvuonole (Varangerfjorden). Ja Norjahan oon sekä ”Pohjaistie” ette vuonoin maa. Ajoima vuonon rantaa seurailevvaa maantietä pitkin Vesisaarheen (Vadsø). Siellä oli puinen tupa, jossa met yövyimä. ”Hyvän [yö]n sanon sulle […] ko tulen […] sua tervettimhään.” Äijäni eli isoisäni puhui yökunsissa olemisesta. Tuo sana oli varhemin käytössä Kemi- ja Tornionjoven suomessa, siis kans kväänin kantamuođossa. Vesisaaressa tapasimma myös sujuvvaa suomee puhunheen vaimon. Hään oli ruijalainen.

Seuraavana aamuna jatkoima piilimatkaamme ithään. Tienvarssiin siltit olit silloin tyhä norjaksi, mutta onneksi suomalaiset aviisit kuten Lapin Kansa ja Pohjolan Sanomat ei olheet vaijenheet sukulaiskansan kielestä ja paikannimistä: ”skandinaavi, saame, kvääni, monet kielesti”. Lisäksi äitini ja hänen vanhemat olit monesti käynheet piililä Ruijassa jo 1960-luvula. Siksi met tiesimä, ette seuraavana isompana paikkakuntana olis vuorossa Vuoreija eli Varkaja (Vardø), saarela seki. Sinne johti pitkä ja syvä merenallainen tunneli. Vuoreijassa oli korkkee valkkee kirkko ja iso punainen raatihuonet.

Vuoreijasta lähđimä palluumatkale. Meiđän tarkoitus oli käyđä vielä Kirkkoniemessä (Kirkenes), mutta ko meiđän piilin motori alkoi treikata Ruijan erämaassa, met päätimä käänttyyt Näätämöstä (Neiden) kohti Suomee, ja hyvä niin, sillä palluumatkala meiđän piilin motori hajosiki, mutta onneksi vasta Saariseljälä, koska Lapin ylämaissa, niinko minun maanmittari-isoisä net kuttui, ”heikkoa luonto ei auta”. Saariseljältä Rovaniemele meiđät ja meiđän piilin haki isoisäni vanhaa ystävä. Hään oli piilimies. ”Siellä katsotaan mies eikä nuttu, reilu jätkä on kaikille tuttu. Se on sellainen seutu ja sellainen maa, jota ei voi unhoittaa”. Tamperelainen nuori ”mies tuli vuonolta näyttä[mättä] huonolta norjalaispaitoineen”.

 

Sitaatit lauluista:

Hyvän illan
Keksin laulu
Kymmenen virran maa
Lapin jenkka
Norjalainen villapaita
Oikhein paljon rakastamma
Suomen Kansan Vanhat Runot