(Piirustus: Wilfred Hildonen)

 

Siinä missä yksi näkkee kamalii, saattaa toinen nähđä toivoo.

 

Teksti: Maureen Bjerkan Olsen ja Arne Hauge
Kainuksi kääntäny: Eira Söderholm
Piirustus: Wilfred Hildonen

 

Pohjaisessa poovaus oon eriliikaisen hyvin tykätty talven aikana, mutta vaikka aurinko oon reisanu talvifeeriälle, se pittää muistaat ette se kuitenki koko aijan purjettii kosmoksen halki, ja sillä pittää kaffikuppii kierttäät sen suunthaan.

Ilmareekeli: Ko oon keritty kaffin juomisesta ja kiertämisestä, sitten panhaan kaffikupin teefađile. Kupin panhaan ylösalas, ja tämän tekkee se joka joi kaffin ja jolle poovathaan. Siinä kuppi pittää seissoot vähän aikkaa kuivaamassa, siihen asti ette sumppu ja hienot piirustukset oon kuivanheet kiini niin ette niistä saatethaan lukkeet vakhaan ennustuksen. Sumppu saattaa valloot vähäsen siinä ko kuppi kuivaa, mutta se ei tehe mithään. Ette sumppu kuivais, siihen tarttethaan ilmaa. Kupin panhaan aivan teefađin kantile niin ette syrjä vähän pistää ulos. Silloin kuppi saapi ilmaa, ja sumppu ja pikku piirustukset kuivathaan. Siinä ko se kuivaa, ei kuppii saa siirttäät. Jos tullee houkutus liikuttaat kuppii, piirustukset saatethaan muuttuut ja ennustuksesta tullee epäluotettaava. Jos sumppu liikkuu kuivaamisen pörästä, eli silloin ko se joka aikkoo poovata, tarttuu siihen, silloin häytyis kyllä alkkaat uuđesti alusta. Silloin poovari oon vaikuttannu ennustuksheen. Kupin pittää viruttaat ja juođa vielä kupin kaffii ennen ko kuppi taas saapi kuivata. Ja niin ko tämä reekeli tekkee ette kupphiin tullee ilmaa, se kansa tekkee ette siihen tullee näkköö. Niin ko näkö tekkee ette ennustus mennee oikhein, pimmeys tekkee ette se mennee väärin.

Les andre del av den norske fortellingen her: Lykkerommet, del 2

Omistusreekeli: Tyhä sille joka juopi kaffikupista, saatethaan siitä poovata. Toisen kupista poovaaminen tekkee ette ennustus ei totteinu. Pahhiimassa taphauksessa semmoinen poovaus väärästä sumpusta tarkoittaa onnetto-muutta sekä sille joka poovaa ette sille jolle poovathaan. Samoten tyhä kaksi ihmistä saapi kierttäät kaffikuppii. Se jolle poovathaan, ja se joka poovaa. Yksikhään muu ei saa koskeet kupphiin.

Laajuusreekeli: Siinä missä yksi näkkee kamalii, saattaa toinen nähđä toivoo. Siihen laihiin se oon kaikessa poovauksessa, kansa kaffinsumpusta poovaamisessa. Ennustus oon harvoin tyhä kaksi plus kaksi ja niitten summa, hyvässä ennustuksessa saattaa piiloot sekä kolme ette viisi ja epävissi määrä desimaaliita.

Varovaisuusreekeli: Se joka poovaa, häyttyy aina tuntteet ette oon eđesvastauksessa niitten suhtheen joile poovathaan. Hyvä poovari oon niin viisas ette ei sano kaikkee mitä kupissa näkkee. Jos näkkee jotaki aivan liijan pahhaa, se häyttyy ajatella eriliikaisen tarkasti ennen ko sannoo sen ulos.

Luottamusreekeli: Se mitä poovauksen aikana sanothaan, jääpi osanottaajiitten välile. Ei kläpitkhään eikä muutkhaan jokka kuulhaan mitä poovathaan, muistele sitä etheenpäin kenelekhään. Se mitä poovathaan, jääpi ymmyrän sisäle. Se pyssyy. Kaffiämmiin takana, niin ko mamma ja net sanothiin.

Katumuspesoreekeli: Ennu-stuksen mikä oon oikhein somaton, saattaa freistata saađa pois sillä ette oikhein hopusti viruttaa kaffikupin. Siinä valotethaan vettä kraanasta, sama oonko lämmintä eli kylmää. Mutta tässä häyttyy se jolle poovathaan, hunteerata pohjalta saakka ennen ko ennustus virutethaan pois, sillä ko se mikä ensin näyttää täyđeltä katastroofilta, saattaaki hiljemin näyttäät ette oon justhiin se mitä tarvithaan ette assiit oornaanuthaan. Ja jos ottaa pithoon katumuspeson, silloin pittää lopuksi kumhauttaat kurkkhuun vielä vähän kaffii, niin ette varmistaa sen minkä oon pessy pois. Loppukumhautusreekeli: Ette olis varma ette ennustus totteinttuu, pittää juođa vielä yhđen kaffikupilisen. Se kumhautus pittää huolen ette ennustuksela oon parhaat mahđolisuuđet totteinttuut.

Tässä olthiin reekelit kunka parhaimalla tavala poovathaan kaffinsumpusta. Kunka sen mitä sitte näkkee, tulkathaan, «lujethaan sumppuu», niin ko mamma sanoi, oon kokonhansa toinen muistelus. Mutta kyllä senki selvittämisessä oon muutamppii pohjareekeliita. Kaikkiin tärkkein oon Onnenpaikka.

Onnenpaikka oon kupin pohjiimainen osa. Se alkkaa siitä missä kupin valkkeet sivut loppuuvat, ja täkkää koko pohjan. Sielä nähđhään kaikkiin erityisiimät ennustukset. Kupin eri aloila oon merkitys aijan suhtheen, sillä ko mitä likempännä pohjaa poovathaan, sitä kauvempanna aijassa oon ennustus. Samoten, mitä ylempännä kupin sisäpuolela, sitä hopumasti ennustus totteinttuu. Kupin kantila, siinä mistä kaffii ryypäthään ja juođhaan, siinä oon likkiimäinen tulleevaisuus. Mielelä tehđhään siihen laihiin ette ensistä poovathaan kantista, eli sitte kaikkiin viimiseksi. Siinä saattaa kohđata onnen jo likkiimässä tulleevaisuuđessa, vaikka muutaman tiiman päästä, tansilaattiila. Sekä Onnenpaikan kattanto syväle tuleevaisuutheen ette kantin kattanto likele oon paikkoi mistä ihmiset iloitteevat. Mutta kaikkiin paras oon kyllä Onnenpaikka, se oon rusina pylsyssä. Se meinaa meiđän elämälle sammaa ko marsipaanikansi pääliskakole. Onnenpaikka oon sielä missä ihmisen kaikkiin syvviin tunto oon.

Ko sumppu eri määrässä valloo ennen ko se kuivaa ja tarttuu kiini, sen konsistensi ja färi vaihetelhaan erilaisina fiiniinä kuvina. Mitä vaaleempi ja hienompi, sitä parempi, se oon pääreekeli. Mutta vaikka synkät ennustukset oon tavalisemat tummassa ja krouvissa sumpussa, saattaa semmoisen synkkyyđen korvata jos kupin loppu sisäpuoli oon erinomhaisen vaalee jahieno. Fiinii assiita saattaa nähđä kansa pimmeyđessä. Mamma pruukas sannoot niin mulle. Toivo oon aina henkkaavassa rihmassa, mamma sanoi, ko sumppu kokkoontui kupphiin juuri samhaan laihiin ko valhaanliivaparvi Kelviikkhiin. Valhaanliiva oon iso pruuni polttomaneetti mikä talmaanttuu verkkhoon ja tekkee fiskusta hankalan ja uimisesta vielä huonoman. Ja ko sumppu siihen laihiin freistas pimittäät tulleevaisuuđen aivan eriliikaisen synkälä ennustuksela, se silloinki oli toivoo. Sanoi mamma. Ja lisäksi paljon uskoo ja rakkhautta, kuitenki jos hän olis saanu päättäät tässä mailmassa.

Mutta, niin mamma mulle opetti, mikhään ei ole sikkari hoppuisen ensiarveluksen jälkhiin. Olipa se sitte näköinen ja friski eli pimmee ja synkkä, se ottaa hyväle ennustuksele aikkaa kehittyyt. Ylös ja alas tässä elämässä, siinä tarttethaan paljon kaffiijuovaa elämänkokemusta.

Mie opin poovaamhaan paljon ennen ko aloin koulun. Ja siinä samala ko mie pienenä makasin pöyđän alla ja korvat pystössä kuuntelin ja olin vapaaehtoisesti näkymätön, mulle aukeni raavhaitten mailma. Mie en koskhaan tarttenu kaffikuppii sumppuu pohjala ette olisin nähny kunka siinä olis menny jos mie olisin ryöminy framile pöyđän alta, matkinu raavhaitten kansa ja rölläny.

«Mitä mie sanoin? No, hus ulos siitä tieraamhaan. Nyt yhtä mennoo.»

Raavhaat oltais osoittanheet ulko-ovvee ja sanonheet. Silloin ei olis ikinä saanu myötä kaikkee sitä fiinii mitä raavhaat puhuthiin kaffipöyđän vieressä. Kaikkee sitä opettaavaista ja jännittäävää mitä net vanhaasseen aikhaan tieđethiin ja osathiin.

Ennen ko kaffinsumppu ja hiirenhiljaiset kläpit menthiin pois muutista, ennen ko isoisovanhiimet ja isovanhiimet muututhiin joksiki mitä kylästelhään tyhä jouluina; se oli paremin ennen.

Illustrasjon Wilfred Hildonen