Hildur Holand Eriksson nauttii yrittäjänä olosta eikä laske työtunteja. Hän on myynyt Marimekkoa norjalaisille jo yli 30 vuoden ajan. Kuvat: Karoliina Huhtanen


Hildur Holand Eriksson nauttii yrittäjänä olosta eikä laske työtunteja. Hän on myynyt Marimekkoa norjalaisille jo yli 30 vuoden ajan. Kuvat: Karoliina Huhtanen

.

 

Karoliina Huhtanen

Hildur Holand Eriksson on syntynyt Lemmijoella Pohjois-Norjassa ja asui siellä ensimmäiset kaksi vuotta elämästään. Hänen isänsä oli töissä armeijassa, ja muutot kuuluivat perheen elämään. Holand Erikssonin perhe teki paluun Lemmijoelle vuonna 1961, jolloin Hildur aloitti alakoulun. Suomi tuli tutuksi jo silloin, sillä perhe teki autoretkiä Ivaloon ja Rovaniemelle.
Kahdeksannella luokalla perhe muutti Oslon seudulle. Maisemanvaihdos pieneltä paikkakunnalta pääkaupunkiseudulle Høvikiin oli iso shokki.
– Voi kuinka me siskojeni kanssa itkimme. Emme olisi halunneet muuttaa pois Lemmijoelta, Holand Eriksson muistelee.
Sopeutuminen uuteen kotiseutuun otti aikansa. Hildur Holand Eriksson kertoo, että ensimmäisenä piti päästä eroon murteesta.
Holand Erikssonilla on yhä sukua Lemmijoella, mutta kontakti vanhaan kotikuntaan on ollut vähäistä. Lemmijokeen liittyy paljon rakkaita lapsuusmuistoja, ja kesällä Holand Eriksson aikoo matkustaa juurilleen.
– Äitini kaksi serkkua asuu Oslossa, ja aiomme matkustaa yhdessä. Siitä tulee nostalginen matka, paluu lapsuuteen, Holand Eriksson iloitsee.