Sukupolviin virta

Inger Birkelund monoloogissa «Brev fra Elmine». (Kuva: Liisa Koivulehto)

Näyttämäpelissä «Brev fra Elmine» huilaa kaksi histooriaa. Toinen alkoi 1800-luvula ja kesti 1900-luvule. Toinen alkoi 2000-luvula eikä kukhaan tieđä mihin se kestää.

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

Vanhempi muistelus oon Elmiinasta. Hän oli nuori tytär joka tuli Pellosta vanhiimitten ja muun perheen kans Vesisaarheen. Sielä hän kohatteli nuoren miehen joka oli kans Suomen sukua. Het naithiin ja muutethiin Annijokheen. Koti oli suomenkielinen eikä Elmiina tarvinu muuta kieltä oppiakhaan sen aijan Annijovessa.

Ruijankielisille hän oli Elmine.

Saama kuula ko Elmiinan lapsenlapsi Dagrun Elmine Ittelin lukkee fiktiivissii preivii missä Elmiina muistelee Suomen sukulaisile elämästä Annijovessa. Toinen lapsenlapsi, Trygg Jakola oon kirjoittannu tekstit siksi ette nuoret sais oppia isoämmin (ja iso-isoämmin) elämästä.

Met elämä tässä päivässä mutta kannama myötä meän mennyttä histooriita. Kuva: Liisa Koivulehto

Uuđempi muistelus oon Inger Birkelundin muistelus omasta identiteetistä. Preivit Vesisaaresta ja Ingerin histooria sekoituthaan. Mitä yhtheistä niilä oon?

Inger Birkelund oon kirjoittannu monoloogin. Hän hunteeraa ommaa identiteettiä omassa arkipäivässä samala ko hän tekkee arkipäivän hommia. Katsooja kuuntelee ja seuraa hänen käsiä. Se oon melkkein hypnoottista.

Birkelund alkoi ajattelemhaan ommaa kväänin identiteettiä ensimäisen Paaskiviikon aikhaan ja sen jälkhiin. Mikä tekkee kvääniistä kväänin? Saatatko sie eristäät sen siitä mitä muuta sie olet? Oonko olemassa jotaki aivan erityistä joka tekkee sinusta kväänin?

Inkerin praatit ja Elmiinan preivit vaihtuuvat seenilä.

Elmiina kaippaa sukulaissia Pellossa, Inkeri kaippaa kieltä. Häytyisinkö mie oppia kväänin kielen? Milloin mie sen tekisin? hän hunteeraa.

Publikummi saa kaffia ja keksui. Niinko olisimma kylässä.

Inkeri praatii kođin hoitamisesta ja siivoomisesta. Mistä met olema saanheet kaikki modelit ja reekelit meän elämään? Meissä oon monen ihmisen perintö.

Hän praatii lapsista ja lapsenlapsista. Meissä oon monta histooriita. Met olema kollaasi ja mosaiikki – ja jossaki pienessä palasessa näkkyy entisten sukupolviin merkki.

Näyttämäpelin tekkiijät:

Inger Birkelund – muistelus

Nikolai Äystö Lindholm – musikki

Eili Bråstad Johannessen – viideo

Tove Raappana Reibo – teknikkeri

Lina Killingdalen – dramaturgi

Ida Løken Valkeapää – konsepti ja ohjaaminen

Premiääri oli Vesisaaressa 24. septemperikuuta 2020. Esityksii oli Raisissa, Yykeässä ja Kaivuonossa viikola 40.