PIIRROS: JÖRKKI

Velmenende og human norsk politikk mot den samiske minoriteten har siden 1960-tallet fått uventede følger som norsk offentlighet ikke tør å stille kritiske spørsmål til.

Før 1990 var samer en minoritet og kvener innvandrere fordi det hadde den norske regjeringen bestemt.

Andre grupper hadde vi knapt lagt merke til i Nord-Norge.

Så bestemte regjeringa at samer var urfolk, og noen år senere bestemte de at samer, kvener, skogfinner, jøder, rom og tatere/de reisende var nasjonale minoriteter.

Like etter vedtok Sametinget å trekke samene ut av dette ymse selskapet fordi urfolksstatus var mye bedre. Dermed var fundamentet for hierarkiet støpt.

Viktige stemmer og synspunkter forsvinner fra offentligheten som følge av utstøting og selvsensur.
ytringsfrihet.no

Tjue år har gått og forskjellsbehandlinga øker med galopperende fart og omfang, mens den norske offentligheten – inkludert pressen – fremstår som passiv tilskuer. Vi blir slått av både politikere og andre som med 20 blank i hersketeknisk stilkarakter roper «Urfolk!» for å kverke hver og en debatt om at andre minoriteter også har språklige, kulturelle, politiske og sivile rettigheter. «Men samer er jo urfolk,» får vi som svar, uansett spørsmål.

Sist i januar fremmet norske kvener igjen et krav om en egen statssekretær for nasjonale minoriteter, noe de har gjort i jevne mellomrom siden år 2000. Begrunnelsen er åpenbar: Samiske saker er så mange og omfattende at én statssekretær ikke kan ha tid til å ta seg av de andre. Vi spurte statssekretær Anne Karin Olli om kommentar: «Burde departementet ikke ha en egen statssekretær for nasjonale minoriteter?»

«Men samer er jo urfolk», svarte statssekretæren, utrolig nok.

Bevisst avledningsmanøver eller bare dumt?
Uansett: Du blir helt lammet.

Det virker som vi som en hel nasjon, inkludert politikere, embetsfolk og journalister har godtatt dette selvskapte hierarkiet som en naturlov – og sluttet med å stille spørsmål om andre gruppers rettigheter, som om det var forbudt.

Prosjektet Status for ytringsfriheten i Norge som ble ferdig i fjor og utført at Fritt Ord, konstaterte at den norske offentligheten ikke lever opp til sine idealer om være sannhetssøkende, åpen og kritisk. Tvert imot bidrar selvsensur til en fattigere felles offentlighet der bestemte grupper og synspunkter blir gjort usynlige. Vi justerer oss etter opinionsklimaet og det vi oppfatter som majoritetens syn blir avgjørende.

Med andre ord: Den ensidige fokuseringen på urfolksstatus styrer den norske opinionen, og er blitt en enorm handikap for de andre minoritetene.
Dette er lite verdig måte å feire Norges 20 års arbeid med nasjonale minoriteter.

 

Europan neuvoston minoriteettisopimus 20 vuotta: Valtion määräämä hierarkia jatkuu

Tärkkeet äänet ja meiningit ei pääse näkkyyville ittesensuurin takia ja ko toisela laila ajattelleevat jätethään ulkopuolele.

Norjan valtion hyvä ja humaani minoriteettipolitikki saamelaissii kohthaan – mikä alkoi kehittymhään joskus 1960-luvula – oon saanu seurauksii mistä Ruijassa ei uskaleta puhhuu.

Ennen vuotta 1990 saamelaiset olthiin minoriteetti ja kainulaiset olthiin maahaanmuuttaajii siksi koska Ruijan hallitus oli päättäny niin.
Muita joukkoi ei Pohjais-Ruijassa ollu näkkyyvillä.
Sitte hallitus päätti ette saamelaiset oon alkupöräiskansa, ja muutampi vuosi jälkhiin se päätethiin ette saamelaiset, kainulaiset, mettäsuomalaiset, juutalaiset, romanit ja tattarit oon kansaliset minoriteetit.
Saamentinka päätti paikala ette saamelaiset ei kuulu tähään sekajoukhoon sillä alkupöräisstaattus oon parempi heile. Hierarkian perusta oli valmis.
Kaksikymmentä vuotta oon menny ja eriarvoinen kohtelu tyhä lissäänttyy ja lissäänttyy – ilman ette tästä puhuthaan mithään – ei meediassa eikä muuvala. Ko met muistelemma ja kysymä politikkeriiltä ja muilta ette eikös muillaki minoriteetiila ole kieli-, kulttuuri-, polittissii ja kansalaisoikkeuksii – tai esitämä melkkein minkä tahansa muun kysymyksen – et sanothaan ette «Mutta saamelaiset oon alkupöräiskansa!» ja sillä het topathaan kysymyksen ja kaiken debatin. Se oon ko isku naamhaan.

Viimi kerran se oli nyt januaarikuussa ko Ruijan kväänit oon esittänheet taas kerran ette eikö se olis tarpheelinen ette kansalisilla minoriteetiila olis oma staatinsekretääri. Argumentti oon selkkee: Saamen assiita oon niin paljon ja niin isoja ette yksi staatinsekretääri ei milhään kerkkee hoitamhaan kaikkiin minoriteettiin assiita. «Eikö departtementissa häytyis olla oma staatinsekretääri joka hoitaa kansalisten minoriteettiin assiita?» met kysyimä staatinsekretääri Anne Karin Ollilta.«Mutta saamelaiset oon alkupöräiskansa,» staatinsekretääri vastasi, uskomatonta kyllä.
Oliko vastaus tahalinen eli tyhmä?
No se kuitenki halvaannuttaa.

Oonko se niin ette koko nasjuuni – politikkerit, virkamiehet ja journalistit mukhaan räknättynä – oon hyväksynheet tämän omatekemän hierarkian ja ette het piđethään sitä luononlakina?
Oonko se kielletty kyssyyt toisten joukoitten oikkeuksista?
Viimi vuona tuli valmhiiksi prosjekti Status for ytringsfriheten i Norge mikä hunteerasi sananvaphautta Ruijassa. Yksi konklusjuuni oon ette ruijalaisten ideaali oon ettiit tottuutta ja olla aukkee ja kriittinen mutta tođelisuus oon kaukana ideaalista. Ruijassa oon vahva ittesensuuri ja siitä seuraa ette monet joukot ja ajatukset ei pääse näkkyyville. Met olema joukkosielut: Halluuma ajatella niinko toisetki ja kuljema majoriteetin följyssä.

Ko staatti oon nostanu alkupöräisstaattuksen hierarkian lajele, yli kaikkiin muitten, se styyrää ruijalaista opinioonii. Siitä oon tullu hirmuinen händikäppi toisile minoriteetiile.

Tämmöinen ei justhiin anna aihetta juhliit Ruijan hallituksen 20 vuođen työtä kansalisten minoriteettiin hyväksi.

Liisa Koivulehto