Kamöyvärin kalastajakylä

«11.8.34 Illalla myöhään takaisin Ruijan rannoilta. Ruotsin kautta Narvikiin, Tromssaan, Hammerfestiin. Sitten Ingöylle, Maasöylle ja Mageröylle. Vielä Porsangin Pyssyjoelle. Takaisin Vesisaaren, Kolttakönkään kautta. Liinahamarissa Petsamossa käynti.» (Kuva: Samuli Paulaharju)

 

Minulla on laaja aineisto isoisäni Samuli Paulaharjun kansanperinnekokoelmaa. Järjestellessäni sitä luovutuskuntoon Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle löysin hänen Kamöyvärista piirtämän kartan, jota ei tietääkseni ole aikaisemmin julkaistu. Oheinen tutkielma perustuu kyseiseen karttaan ja Paulaharjun muistiinpanoihin, matkapäiväkirjoihin sekä Ruijan äärimmäisillä saarilla -kirjaan.

 

Marjut Paulaharju, FM, tietokirjailija

 

(Del 2 av artikkelen kommer i morgen)

Kesän 1934 kahden kuukauden mittainen keruumatka jäi Samuli Paulaharjun viimeiseksi matkaksi kveenien pariin. Hän oli kulkenut vuosina 1925–1927 kveenien asuinalueilla, Ruijan rannoilla, jonne hän tällä kertaa palasi lepäämään. Taakse jäi vaikea vuosi, jolloin Härmän aukeilta -kirjaa oli reposteltu kolmen härmäläisen miehen voimin aika rankasti – ja tulossa oli seuraava repostelu koskien Tunturien yöpuolta -kirjaa, joka oli juuri valmistunut ja tulossa syksyllä painosta. Sen kohtalosta Paulaharju ei onneksi vielä tiennyt.

Matka oli todella poikkeuksellinen. Samuli vaelsi tuntureilla, istuskeli meren rannalla tuijottaen suurta aapaa, unohtaen kaiken työn – hän keräsi näissä maisemissa henkistä tasapainoa ja voimia seuraavia töitään varten. Jennyn muistetaan viettäneen kauniit kesäpäivät hiekkarantapoukamassa ja uineen kylän lasten kanssa.

Lähes kolmesataa soutajaa asui Kamöyvärin rannoilla, ja he olivat Ruijan rantojen kolme raatajakansaa, lappalainen, suomalainen ja norjalainen, jotka olivat todennäköisesti tavanneet toisensa Kamöyvärin tunturikolossa. «Suomensukua ja lapinpahnaa on miltei joka mökissä,» Paulaharjun kirjoittaa.

Makreijan [Mageröy] itärannalla oli Kamöyvärin pieni köyhä kalastajakylä. Jo 1500-luvulla puhutaan Kamöijasta, ja vanhat tiedot kertovat, että Isolla-Kamöijalla olisi muinoin ollut iso kalastajain asuttama kylä, jossa oli ollut myös kirkko. Aikojen kuluessa pienen kalliosaaren asutus oli kuitenkin kokonaan hävinnyt. Itse Väärä, nykyinen kyläpaikka, lienee ollut tuolloin asumaton. Saaren lounaisrannalla oli aivan tunturin alla leveä nurmikenttä, kuin varta vasten laitettu kyläkentäksi. Aikojen kuluessa pienen kalliosaaren asutus oli kokonaan hävinnyt.

Kun norjalainen kauppias Bruun 1900-luvun alussa asettui Kamöyvärin kalliorannoille, oli poukamassa ainoastaan pari kalamiehen mökkiä. Siitä alkoi jälleen uuden Kamöyvärin kalakylän nousu. Tuli kalanostajia, nousi uusia pikku mökkejä, kalajällit täyttivät kallionrinteet ja hieruan laitamat. Kauppiaan kallioniemestä Väärästä aina Krikan Sammun kallioniemeen syntyi nelisen kymmentä mökkiä.

Samuli ja Jenny Paulaharju saapuivat Skarvaagista 7.7.1934 Kamöyväriin. Paikallinen opas Sanders lähti Jennyn repun kantajaksi Duksfjordiin saakka. Samuli kirjoittaa matkapäiväkirjaansa: «Pahaista polkua myöten, kahden pienen Langvandin välitse, sitten Ala-Langvandin itärantaa alapäähän, sitten yli vaaran Dukselvin kuruun ja jokikurua alas merenrantaan. Joen ylitse pikku lompolon alapäästä. Pari pientä lompoloa vielä alempana.» Duksfjordista lähdettiin veneellä moottoriveneen vetämänä Kamöyväriin. Siellä heitä oli vastassa lukuisa joukko saarelaisia ja heidän astellessaan kylän läpi Hansenille joka ovelta huudeltiin «Välkommen åter!» Samuli ja Jenny viipyivät Kamöyvärissä runsaan viikon.

Saapuminen Kamöyvariin

Jenny kirjoittaa Samulin kapuavan joka päivä tunturiin ja viipyvän siellä tuntikausia maalaamassa tai piirtämässä muun muassa Kamöyvärin karttaa kalastajakylästä. Hänellä oli aikaa ja kiinnostusta tutkia kalastajakylän asukkaita ja heidän lähtökohtiaan eli ”mistä he olivat poissa”. Samuli käveli kylällä ja seurasi miesten menoa kalanpyyntiin kauas merelle, hän kulutti aamupäivää ”ilman aikojaan”, katsellen kun nuoret soutelivat Kamöijalle kahvipannuineen viettämään kesäpäivää, muutamat soutivat Duksfjoriin ja menivät yli tunturin Skarsvaagiin ja sieltä Nordkapille, johon oli tulossa turistilaiva. Kylässä oli hiljaista. ”Vain Söderholm, Angerian Heikin Kalle ja joku vanha mies istuskelee ja käveleskelee kujalla.”

Oli aikaa tehdä säähavaintojakin: ”Konto nousee ja täyttää meren juuri niin että Kamöija näkyy. Ja ilma on viileämpi. Tuuli väystän puolessa.” Samulin kenttäpäiväkirjan muistiinpanot kertovatkin lähinnä säämuutoksista ja kalamiesten paluusta mereltä. Tällaiset rauhalliset, viipyvät hetket olivat outoja kerääjälle, joka oli joutunut myöntämään itselleen olevansa väsynyt. Samuli haastatteli vain silloin kun ”hyvä haastateltava tuli vastaan”. Hän kyllä mainitsee kirjassaan muistelijoiden nimiä.

Jenny istui tunturirinteellä odottamas
sa Samulia, monet kyläläiset kävivät istumassa hänen seuranaan. Rouva Bruun kuljetti Jennyä kylällä ja kutsui Samulin ja Jennyn kotiinsa illalliselle. Vanha Bruun makasi hyvin sairaana vuoteessaan.

Kamöyvarissa oli monta hyvää kertojaa. Samuli mainitsee käynnistään Penjamin mökissä Ingaa haastattelemassa, ja seuraavana päivänä Penjamin tuli Samulin luo muistelemaan asioita. Maria Mikkelsen eli Näätämön Maria oli viisas nainen, jonka suku oli Suomesta. Krikannokassa asuva Porsangerin periltä Lemminjoelta tullut köyhä Krikan Sammu muisteli Jennylle vanhoja ”Väinämöisen loruja”, ja hänen suomalaislappalainen emäntänsä Krikan Liisa kävi ”kraakkupussin” [näkinkenkäpussi] kanssa muistelemassa parasta (para). Peder Olsen, 31-vuotias kalastaja, kulki useana päivänä kertomassa Samulille ”vanhoja valetuksia” ja holkerin [Jäämeren hai] pyytöretkistä.