Kätkäsuantolainen Tiia Grøn oon Ruijan kveeniliiton uusi infotyötelijä 20 prosentin virassa. KUVA: LIISA KOIVULEHTO

 

Ruijan kveeniliiton uusi infotyöntekkiijä Tiia Grøn huomasi paikala ette info kvääniistä oon hyvin tarpheelista.

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

– Ko mie sanon ette mie työtelen Ruijan kvääniliitossa niin mie häyđyn selittäät usseimille mitä kväänit oon. Olen saanu kans kysymyksen ette oonko mithään kväänii olemassakhaan. Ja ko mie olen sanonu nimen «Norske kveners forbund» joku oon luulu ette se oon «Norske venners forbund», Tiia muistelee.

Justhiinsa soppeeva työ
Tiia Grøn alkoi kvääniliiton infotyöntekkiijänä 20 prosentin virassa 15. januaarikuuta tänä vuona. Hän produseeraa tekstii, kuvvii ja viideoo kvääniliiton nettisivule kvener.no sekä Instagramhiin ja Feispuukhiin daattamasiinila eli mobiililla. Ja hän kirjoittaa ja lähättää pressimellinkii meedioile silloin ko oon tarvet.
Parissa viikossa hän oon keriny tekemhään nelje uutista. Mithään kvoottii hänelä ei ole.
– Mitä sie tykkäät tästä hommasta?
– Tođela interessanttii! Mie olen kohđatellu monnii mukavii ihmissii jokka työtelhään suurela innola kvääniitten assiitten etheen ilman palkatta. Se näkkyy ulos kunka paljon tämä merkittee heile, Tiia muistelee.
Hän kerkisi käymhään Kvääninuorten leirilä Tromssassa januaarikuussa.
– Nuorila oli paljon interessanttii ajatuksii iđentiteetistä, hän muistelee.
– Miksi sie halusit tämän homman?
– Joku tipsasi minule desemperikuussa ette kvääniliitto hakkee infotyötelijää. No mie hajin ja sain työn. Tämä soppii minun elämäntilantheesheen ja koulutuksheen, Tiia Grøn muistelee samala ko liki vuođen vanhaa Tobias vatkaa ja väänttää hänen sylissä eikä halluu laattiilekhaan.
Poika oon justiinsa heräny aamupäiväunesta.
– Milloin sie kerkkeet työtelemhään?
– Mie tehen työtä kotona, ushein iltaisin ko Tobias nukkuu.

Meänkieli oon opas
– Kvääninliiton info oon melkkein tyhä ruijankielistä. Entä kväänin kieli?
– Mie ymmärrän hyvin kvääniä ja minula oon monta kaveria Muoniossa ja Ruottin puolela Muodoslompolossa kekkä puhuthaan meänkieltä. Koulussa meilä oli ystäväkoulu Pajalassa ja met kylästelimä, Tiia muistelee.

Sattumalta Ruijhaan
Tiia asui koko lapsuuđen Muonion Kätkäsuanossa, minne hänen peret muutti ko hän oli nelje kuukautta vanhaa. Hän kävi koulun sielä ja Ylimuoniossa ja kymnaasin Muoniossa.
Niinko monet muut, hän ei oikhein tieny mitä hän halluis tehđä koulun jälkhiin. Se kävi niin ette hänen isä kuuli suomalaisesta pariskunnasta joka asui Pispärkissä ja joka tarvitti lapsenhoitajaa talven turistikauđela.

– En olis hoksannu lähteet sinne itte mutta ko tuli tämmöinen maholisuus niin mie otin sen. Talvi oli pitkä ja talo oli kaukana Polterdalenissa mutta se oli fiini kokemus. Mie kirjoitin blogia ja otin paljon kuvvii ja kevhäälä aloin hakemhaan jotaki kansankorkkeekouluu jossa mie saattaisin opiskella valokuvausta. Ettin Suomestaki mutta Svanviikki oli minusta kaikkiin interessanttiin paikka, Tiia muistelee.
Hän tuli Svanviikhiin vuona 2009 ja viihtyi oikhein hyvin. Tiia jäi Paatsjovele vielä toisekseki vuođeksi ko hän sai koulusta stipendin. Metsästys- ja kalastuslinjan studentti, uslulainen Hans-Henrik oli kans saanu stipendin. Heistä tuli pari ja het muutethiin yhđessä Tromshaan vuona 2011.
– Tromssa oon hyvä ko täältä oon hyvät yhtheyđet Suomheen ja Uslhuun, Tiia meinaa.

Tunturi ja tervaspuu
Tiia opiskeli Tromssan universiteetissä ensin kolme vuotta sosiaaliantropologiaa ja sitten kaksi vuotta visuaalista antropologiaa 2011-2016 . Hänen masterityö oon filmi «Faces of the Wilderness». Siinä hän muistelee suomalaisista jokka käyđhään hihtaamassa tai jokka liikuthaan muula tavala Haltin maisemissa talvela.
– Mie asuin yhđen kuukauđen kotateltassa hihtoreitin varressa. Ihmissii tuli ja meni ja mie kuvasin heitä ja kyselin mitä hihtaaminen ja Käsivarren maisema merkittee heile.
Nyt hän assuu melkkein samanlaisessa maisemassa mutta kuitenki kaupungissa. Tiian, Hans-Henrikin ja vuonna 2017 syntyneen Tobiaksen koti oon Kvalöyala tunturin rintheessä. Puurajhaan ei ole pitkä matka.
Tiia ihastellee joka päivä kunka kaunista täälä oon.
– Met pääsemä hihtaamhaan melkkein trapulta! Se olis synti jos mie yhtenä päivänä olisin niin kyllääntyny tähän maisemhaan ette en muistais kattela tätä.
Tunturit ja mettä oon hänen sielunmaisema. Mutta avotunturi oon kuitenki vähän vieras.
– Aukkeessa tunturissa sie olet aivan ilman suojatta. Mie tykkään ko pääsen pötäjämethään! Käymä siksi joskus Dividalenissa ja Takvannila. Sielä saatama tehđä tervasnuotion, niinko Muoniossa ja Paatsjovela. – Alattio se olis kans hyvä paikka assuut. Sielä oon kaikkee: Joki, meri, mettää ja tunturiita, hän hunteeraa.– Missä sie olet ja mitä tehet viiđen vuođen päästä?

– Uskon ette Tromssassa eli muuvala Pohjais-Ruijassa eli pohjaisessa. Ja filminteko kyllä kiinostaa, sitä mie halluisin tehđä lissää, hän sannoo.

Tiia Grøn er ny infomedarbeider hos Norske Kveners Forbund-Ruijan kveeniliitto i 20 prosent stilling. Hun begynte i januar. I løpet av bare noen uker på jobben har hun allerede møtt både total mangel på kunnskap om kvenene og bagatellisering av kvenene som gruppe.
Hun er gift og har et barn.
Hun har studert foto i Svanvik folkehøgskole i 2009-2011 og sosialantropologi og visuell antropologi ved Universitetet i Tromsø – Norge arktiske universitet 2011-2016. Hennes masterfilm heter ”Faces of the Wilderness” (2016).